Hei ja tervetuloa

Mikroyritys perustettu ja kotisivut valmiit - niinpä jatkan bloggaamista uudessa  osoitteessa: http://tekstijatikki.fi/blogi/

Tervetuloa sinne!
t.

Merja

Lukulistalla: 3 x kirja

Esiteltäviä kirjoja on kertynyt sen verran, että ihan hävettää. Tässä vakinaisen työn loppumetreillä ja uutta suunnitellessa alkaa olla niin monta asiaa limittäin ja lomittain, että kaikki langat eivät pysy ihan joka hetki käsissä.

Nyt kuitenkin pieni ryhdistäytymisliike, viimeinkin.

Toimeliaaan ja taitavan Mervi Pasasen Yhdellä neulalla. Neulakinnastekniikka  tutuksi -kirjaa odottelin innokkaana. Ajattelin, että jospa kuitenkin pystyisin opettelemaan neulakintaan teon kirjan avulla. 

En pysty. Ei tule mitään. Saattaa olla, että onnistuin loppujen lopuksi tekemään aloituksen oikein, mutta kun sen jälkeen kehotettiin valitsemaan käytettävä pisto, olin jo sekaisin. En syytä kirjaa, neulakinnastekniikka nyt  vain on sellainen tekniikka, jota varten minun täytyy saada kädestä pitäen -opetusta. Odottelen siis kurssia, jos vaikka ensi keväänä tärppäisi...

Sitten kun osaan tekniikan, voisin tehdä kirjasta vaikka kansikuvaa komistavat kirjavat kintaat. Ja on siellä monta muutakin mukavaa ohjetta. Kirja ilmestyi jo viime vuonna ja kustantajan sivujen mukaan on loppuunmyyty. Kädentaitokirjoista ei ihan miljoonapainoksia oteta, joten jos jokin kirja vaikuttaa ehdottoman mieluisalta ja tarpeelliselta, se kannattaa hankkia heti.

Kun pitkän ja hartaan harkinnan ja kipuilun jälkeen pystyin tarttumaan vanhaan kirjaan ja ottamaan sen uusiokäyttöön, olen katsastellut, minkälaisia ohjeita ja vinkkejä vanhojen kirjojen kanssa puuhailuun on tarjolla. Katri Oikarisen Luo aarteita vanhoista kirjoista  
on hauska kirja, jossa on ohjeita pienistä koristeista huonekaluihin asti.



Dekkarien ystäville varmaankin olisi mieleen salaovi tai ainakin salakaappi. Leijuva hylly olisi kiva - ja aika moni muukin kirjan projekti. Kun vain olisi tilaa!

Onneksi kirjassa on myös pienempiä projekteja. Kokeilin helmitimanttia, koska minulla on melko iso varasto kirjansivuja kirjarasioitten kaiverruksen jäljiltä. 

Kirjassa oli käytetty puuhelmiä,  mutta huomasin, että kirkkaat lasihelmet näyttivät timantissa yllättävänkin hienoilta. Tosin olin taas hätäinen ja käytin liian isoja helmiä. Mutta kokeillessa oppii. Näitä koristeita voisin tehdä lisääkin.

Tartun sisustuskirjoihin arvellen, koska ne varsin usein esittelevät sellaisia unelmia, joihin joko ei ole ikinä varaa tai jotka eivät muuten vain miellytä. Ritva Tuomen ja Susanna Uusitalon Käsityöläisten kodit -kirja sen sijaan innosti, koska arvelin, että näistä kodeista löytyisi enemmän kirjoa kuin sisustuskirjojen kodeista yleensä.

Ja mukava kirjaa olikin selailla ja lukea, sen verran erilaisia kodit ovat. Bonuksena kirjassa oli jokaiselta käsityöläiseltä jokin pikku projekti. Kaikki eivät ihan kolahtaneet, mutta joukossa oli sentään monta, joita voisi kokeilla.

Eeva Tarkio (Rautaharakat) ohjeella pääsee tekemään näppärän koukun.

Ehkä pitää istuttaa lisää raparperia, jotta san voi käyttää värjäykseen. Tätä Ritu Kokkolan (Sirinä-design) raparperietsausohjetta kokeilen kyllä ensi kesänä.

Pisankamunia tekisi taas mieli värjätä. Kirjassa on tämä Sirpa Hasan ohje. Ei ole tajuttoman vaikeaa, mutta vakaata kättä pitää treenata, jos haluaa täsmällistä jälkeä.

Seuraavalla kerralla jotain muuta. Tosin epäilen, että mikään ufoista ei valmistu ihan kohta...

Markkinamietteitä

Jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että lähden markkinoille myymään jotain itse tehtyä, olisin luultavasti vain tuhahtanut. 

Tänään kuitenkin seisoin haarukkanyöriä tehden (kädet toimettomina olisi ollut tylsää ja kännykän näpelöiminen epäkohteliaan oloista) pikku kojussani Syys-Matin markkinoilla Espoon tuomiokirkon mäellä. Olin ajatellut pyytää miestäni ottamaan kuvan, jossa olen ns. toimessa, mutta se unohtui kojua purkaessa. Varpaitanikin jo palelsi.



Kojuni on mielestäni hieno, ihan omanlaisensa. Mieheni näki vastaavanlaisen Mathildedalissa, otti kuvan ja rakensi kojun. Ei ollut toista samanlaista!

Lähdin markkinoille sillä mielellä, että kaikki yli paikkamaksun (50 euroa) on plussaa. Sisareni varasi kuvien perusteella myytävistäni sen verran, että pääsin plussalle jo markkinoiden aattona;-)

Ensimmäisen kaupan tein kolmen euron sormuksesta. Pikku tyttö sai valita itse värin ja hän valitsi keltaisen sormuksen.



Muuten mitkään sormukset eivät menneet kaupaksi, eivät nämä nopeasti tehdyt eivätkä sen paremmin mosaiikkisormukset. Yksi asiakkaista tuumi, että on vähän hankala ostaa sormuksia, kun alkaa olla kylmä eivätkä isot sormukset mahdu käsineisiin. Hyvä huomio, jota en tullut ajatelleeksi, kun koruja väsäsin.



Mosaiikkiriipuksia meni kaupan jokunen, samoin munankuorimosaiikkiriipuksia. Kiiltokuvarintakoruja ei mennyt kaupaksi lainkaan, ne taidan purkaa ja tehdä jotain muuta.





Kortteja meni kaupan kymmenkunta. Niiden vastaanottoa jännitin, joten olin kovin ilahtunut, kun muuan rouva tuumi tarkkaan ja valitsi kaksi korttia, joille oli jo saajatkin valmiina. Oli kaivannut jotain erikoista syntymäpäiväkortiksi. Toinen rouva osti useamman ja pohti, malttaako edes lähettää kortteja. Kyllä lämmitti tekijän mieltä.



Kaikkein hellyttävin asiakas oli ehkä siinä kymmenen korvilla oleva tyttö, joka ihastui vanhasta kirjasta tekemääni siniseen lintukoristeiseen rasiaan. Äiti oli sitä mieltä, että ostosta kannattaisi harkita. Tyttö kuitenkin halusi käyttää rasiaan omaa rahaansa ja sai kuin saikin ostaa rasian. Selvä sukulaissielu, sillä rasia oli omakin suosikkini.



Vaikka markkinahommiin paloi kaikkineen melko tavalla aikaa, ei kaduta. Ja oli mukavaa, kun ystävät tulivat paikalle juttelemaan ja kannattamaan:-) Oli hyvä päivä. Ja nyt kässähuonekin on pitkästä aikaa siinä kunnossa, että sieltä ehkä löytääkin jotain...

Hidas paluu

Kesäloma meni jonkinmoisen saamattomuuden tilassa. Yrittelen hidasta paluuta kaikenlaisen toimeliaisuuden pariin. Yleensä deadline auttaa. Yksi deadline häämöttää syyskuun seitsemännentoista päivän kohdalla. Silloin pystytän myyntikojuni (jota ei vielä ole) Syys-Matin markkinoille.

Myytäviä tuotteita pitää nyt tehdä melkoisen rivakkaan tahtiin. Suunnitelmia on, valmista ihan liian vähän. Munamosaiikkikorut sain alkuviikosta valmiiksi, ovat enää ripustuslenkkiä ja nauhaa vaille valmiit. On niitä sentään aika läjä, reilu 50 kappaletta.

Muitakin deadlineja on tulossa, yksi ehti jo olla eilisillassa. Kahdenkymmenen päivityksen diilini Espoon työväenopiston Kädentaitojen tiimin blogin tuottamisessa alkoi virallisesti tänään, kun ensimmäinen postaus tuli julki. Käykää kaikin mokomin tutustumassa: blogit.omnia.fi/kadentaidot

Pari ensimmäistä postausta käsittelee uusia kursseja ja loput ovatkin vielä suunnittelussa. Kiva homma joka tapauksessa.

Tänään sain myös kaivattua postia Patentti- ja rekisterihallitukselta, joka ystävällisesti ilmoitti, että tulevan mikroyritykseni nimi on muutettu rekisteriin, samoin toimiala.  Ehdin jo kesällä hermostua, kun huomasin, että muinainen pikku yritykseni oli rekistereistä poistettavien listalla. Ilmoitusaika oli jo mennyt ohi, mutta panin kuitenkin paperit vetämään ja maksoin maksut. Ja toivoin, että ei tulisi lisämaksuja. Eikä tullut, siitä ainakaan. Kaikkia muita maksuja tosin tulee, sehän on selvä. Mutta nyt on ainakin  yksi asia pitkästä listasta tehty, se jo helpottaa.

Vinkki: jos olette Espoossa osallistukaa ihmeessä Emman Taidekontissa yhteisötaideteoksen tekemiseen. Vielä ehtii, sillä Taidekontti on tällä viikolla Entressessä, ensi viikolla Sellossa Viaporin aukiolla ja sitä seuraavalla viikolla Weegeellä. Olin toissa päivänä työn puitteissa harrastamassa osallistuvaa journalismia ja oli hauskaa. Rupesin ihan vakavissani harkitsemaan, pitäisikö ensi kesäksi valaa omaan puutarhaan betonisiemeniä...

Vaikea päätös

Olisi ideoita, mutta on ollut niukasti voimia tarttua toimeen ja tehdä. Joitain pieniä juttuja on puolivalmiina, mutta mitään valmista ei ole näyttää.

Suurimmaksi osaksi vetämättömyys on johtunut isonpuoleisen ongelman pohtimisesta. Nyt kun päätös - pitkäaikaisen työpaikan jättäminen vuoden vaihteessa - on tehty, jostakin toivon mukaan löytyy vähitellen puhtia tekemiseen. Varsinkin kun olen heittäytymässä suurin piirtein tyhjän päälle.

Jotain tekemistä käsille piti kuitenkin saada, kun lysähtää katsomaan televisiota. Kaivoin hyvin marinoituneita Novitan Puroja, joita oli juuri parahultaisesti superhelppoon ponchoon. Nyt on melkein sata grammaa lankaa jo tuhottu, enää puolisen kiloa jäljellä...

Jotain kiinnostavaa tekemistä on sentään loppukesästä tulossa: tuotan syyskauden ajan blogipostauksia Espoon työväenopiston kädentaitotiimin uuteen blogiin Puolaten ja höyläten.
Toiveita otetaan vastaan!

Pikkarainen kortti-ideakurssi

Pidin huolettomalla otteella minikurssin tai pikemminkin ideatuokion Gelli Platen käytöstä korttien teossa työkaverille ynnä hänen ystävilleen.

Olin tehnyt pikaisesti muutaman näytteen kurssia varten ihan vain ideoiden pohjaksi: Ensin telan kanssa huiskitaan Gelli Platelle  väriä, valitaan jokin sapluuna, asetetaan sapluuna levyn päälle, painetaan kevyesti ja otetaan pois ja sitten pannaan paperi/kartonki levyn päälle, painetaan ja katsotaan, mitä tuli.  Jos tuli hyvä, leikataan paperista sopiva pala, liimataan korttipohjaan ja leimataan siihen jokin omaa silmää miellyttävä kuva. Siis vallan simppeliä.

Jos haluaa lisää herkkuja, niin ainahan voi värittää kuvia, lisätä nauhaa ja rusettia tai mitä  nyt mieleen juolahtaakaan.

Väki innostui kokeilemaan värien kanssa niin, ettei kukaan siinä lyhyessä ajassa ehtinyt tekemään kortteja valmiiksi. Eikä se nyt tärkeää ollutkaan, tärkeämpää oli kokeilla itselle uusia juttuja.

Kyllähän siinä huomasi, että ahaa, tuotakin pitää testata paremmin ja tuota ja tuota... Mutta tämä olikin pikkarainen pilotti. Ehkä sitä voisi kehitellä jotain pieniä kursseja, vaikka pieniä tyky-tuokioita.

Kerran vielä

...nämä huivit, kun sifonkiluomuskin tuli valmiiksi ja ulkona voi kuvata. Keskeneräisten ja vielä aloittamatta olevien teelmysten suossa tarpoessa on niin kivaa, kun jotain saa valmiiksikin.

Sifongin reunat surruttelin huolettomasti siksakilla. Kirjomukset ovat yhtä huolettomat.

Ja tässä tämä reikähuivi. En tiedä, kuinka monta palaa käytin näihin huiveihin. Pitänee käydä laskemassa ystävän verhoista, sillä tästä huivista ei enää saa selvää, että koko homma on koottu epämääräisistä palasista.

Tässä huovutusprojektissa HeartFelt Silksin The Palm Washboard osoittautui mainioksi työkaluksi. Kuka tietää, vaikka reikähuiveja tulisi joskus vielä lisääkin.